Emma Kauppi – Aika kuluu niin nopeasti

Aika kuluu niin nopeasti, että en edes kerkeä huomaamaan. Päivät vierivät ja viikot ja kuukaudet vaihtuvat toiseen. Tämä johtunee siitä, että, minulla on hyvin selkeä viikkorytmi, syön, nukun, treenaan ja käyn koulua. Siihen ne päivät kuluvatkin eikä paljon jää aikaa muuhun tekemiseen. Jos kaikki menee hyvin, Harjoittelen noin 10 kertaa viikossa, tehden hyvin monipuolisesti harjoitteita.

Maanantaisin aloitan heti aamulla eli klo. 6.00 tunnin lihaskuntotreenillä, jossa treenaan kädet, sekä keskivartalon. Illemmalla sitten juoksen noin tunnin juoksumatolla tehden erilaisia ohjelmia, kuitenkin hyvin usein intervallipohjaisia ohjelmia käyttäen.
Tiistaina, jolloin on viikon ainut kympin päivä, nukun mahdollisimman pitkään, niin pitkään kuin voin, sillä rakastan nukkua paljon. Päivällä on koululiikuntaa ja illalla on vuorossa 1,5 tunnin uintitreenit tai vaihtoehtoisesti maraton koulu.
Keskiviikkona toistuu sama kuin maanantaiaamunakin, eli klo 6.00 herätys ja vuorossa on tunnin lihaskuntotreeni. Päivällä on taas koululiikuntaa, tuplasti sillä normaaliliikunnan lisäksi on vielä valinnaista liikuntaa. Illemmalla on sitten vuorossa toinen lihaskuntoharjoittelu, tällä kertaa vuorossa on jalat. Joka keskiviikko tämä ei kuitenkaan aina onnistu, sillä välillä minulla on keskiviikkoisin osteopaatti, eikä sen jälkeen saa vuorokauteen tehdä mitään raskasta, jolloin en voi enää illalla treenata. Torstaisin on illalla pelkkä 1,5 tunnin uintitreenit. Aamullakin saa nukkua reilua tuntia pidempään kuin normaalisti.
Perjantaina toistuu sama mikä maanantai ja keskiviikkoaamunakin. Kuudelta ylös ja treenaamaan, illalla on sitten vielä vuorossa tunnin juoksutreenit juoksumatolla samalla tyylillä kuin maanantainakin. Tarkoitus olisi, että kun ilmat tuosta lämpenevät, tekisin ainakin toisen juoksutreenin ulkona, mutta nyt kun ulkona on vielä viileää, pysyttelen turvallisesti sisätiloissa.
Lauantaina on sitten vain 1,5 tunnin uintitreenit ja silloin saan pitää hyvillä mielillä karkkipäivän.
Sunnuntaina on vuorossa ensin jalkalihastreeni ja sitten illalla vielä 1,5 tunnin uintitreenit. Näiden lisäksi teen ns. ”pikkutreenejä”, johon kuuluu mm. nyt maaliskuussa aloitettu vatsalihashaaste, sekä leuanvetotreeni, mitä olen nyt kuusi viikkoa tehnyt. Tarkoitus olisi saada ainakin yksi leuanveto ennen kesäloman alkua. Katsotaan miten käy.
Näin ne viikot ja päivät pyörivät mukavasti eteenpäin. Treenimäärä kuitenkin vaihtelee hyvin paljon ja harvoin saan onnistuneesti tehtyä ns. ”täydellistä viikkoa” jolloin treenaisin juuri niin kuin suunnitelmassa lukee. Yritys on kylläkin aina kova.
Koska haluan menestyä myös koulussa, vie koulu ja läksyjenteko hyvin paljon siitä ajasta mitä minulle jää treenien jälkeen aikaa. Yritän sovittaa mahdollisimman hyvin treenit ja koulun yhteen niin että molemmat sujuisivat hyvin, mutta jos ongelmia ilmenee niin treenit ovat ne jotka kärsivät. Periaatteeni on, että ensin koulu ja sitten treenit. Hyvin harvoin näin kuitenkaan käy, että jättäisin treenit välistä koulun takia. Koska treenaan suurimmaksi osaksi kotona, pystyn treenien lomassa aivan mainiosti harjoittelemaan esim. kokeisiin. Juoksumatolla juostessa, jos tulossa on, vaikka englannin sanakoe, liimaan post-it lappuja juoksumattoon, ja siinä juoksun lomassa sitten pänttään niitä sanoja päähäni. Lihaskuntoharjoittelussa minulla on tiettyjä pisteitä missä aina tietyn liikkeen suoritan, joten kokeen tullessa aina harjoittelen tietyssä pisteessä aina tiettyä asiaa, toisessa kertaan sanoja, toisessa selitän termejä, kolmannessa käyn ulkomuistista kappaleita läpi. Mitä nyt milloinkin, riippuen kokeesta mihin harjoittelen.
Usein pulputan ääneen asioita, sillä se helpottaa opettelemista. Läksyt pyrin aina tekemään samana päivänä, jottei tulisi sitten illalla ahaa-elämystä, että seuraavan päivän läksyt ovat tekemättä.
Vaikka jonkun mielestä tämä voi kuulostaa stressaavalta, että kaikki on valmiiksi suunniteltua ja päivä on täynnä tekemistä, minun mielestäni se on mukavaa ja sinänsä rentouttavaakin. Lomilla jolloin pidän treenaamisesta taukoa, elämä tuntuu hyvin usein tyhjältä, kun ei tiedä mitä pitäisi tehdä. Siksi lomillakin yritän suunnitella päiville täytettä, ja usein teenkin kaikkea mahdollista mitä normiarjessa en kerkeä. Kavereillekin on aikaa.
Silloin kun ylimääräistä aikaa jää treenien ja koulun jälkeen, teen kaikkea muuta mistä nautin. Pidän hyvin paljon lukemisesta, sekä valokuvaamisesta. Haaveenani onkin saada joskus järjestelmäkamera. Koulussa lempiaineeni on liikunnan lisäksi kotitalous ja välillä innostunkin lomilla leipomaan jotain hyvää itselleni ja perheelleni. Minulla on myös hoitokoira, jota lenkitän aina kun kerkeän. Olen myös viime vuonna valmistunut 4H-dogsitteriksi, jonka kautta olenkin tehnyt jo yhden kuukauden mittaisen työkeikan. Joka keskiviikkona minulla on myös 1,5 tunnin isos-koulutus. Arkipäivinä yritän myös pitää kiinni siitä, että katsoisin puolituntia Salattuja Elämiä, jolloin saan hetkeksi istua ja hengähtää.

Siis aika kuluu nopeasti, mutta antaa tämä tekeminen myös paljon.

Emma

IMG_8198 (Mobile)