Kultamunan tarina
”Tarkastettu, tuore ja terveellinen” – irtomunista pakattuihin Kultamuniin jo vuonna 1955
1900-luvun alun Suomessa kanoja oli vielä joka talossa, mutta niitä ei saatu munimaan talvisaikaan ja siksi munia tuotiin paljon Venäjältä. Tuotannon kehittyessä oli tarve myydä ja ostaa munia tehokkaammin. Vuonna 1922 viidentoista munanmyyntiosuuskunnan jäsenet perustivat yksimielisellä päätöksellä maahamme munakaupallisen keskusliikkeen, Vientikunta Munan.
Pula- ja sota-ajat ravistelivat toimintaa, kunnes 50-luvulla elintarvikkeiden tarjonta alkoi laajentua ja kuluttajilla oli enemmän valinnanvaraa. Suurin osa munista myytiin vielä irtotavarana. Kaupan keskusliikkeillä oli omat munanpakkaamot, joten Vientikunta Munan myynti rajoittui muihin kanaviin, suurelta osin vientiin. Kilpailun kasvaessa tuotteita haluttiin erilaistaa ja kertoa niiden hyödyistä, jotta kotimaan myyntiä saataisiin kasvatettua.
Terveellinen ruoka ja helpompi arki nähtiin jo tuolloin myyntivaltteina. Vuonna 1955 kananmunia alettiin pakata käteviin kennoihin ja Kultamuna-tuotemerkki otettiin käyttöön. Koska kananmunien yleinen laatumielikuva oli heikko, oli tärkeää korostaa myös pakattujen munien tarkkaa laadunvalvontaa. Näiden asioiden viestimiseksi käytettiin slogania ”Tarkastettu, tuore ja terveellinen”.
Tie koko kansan kananmunamerkiksi
Kultamuna tuli markkinointikampanjoiden myötä yhä tunnetummaksi ja siitä kehittyi koko kansan tuttu ja turvallinen tuotemerkki. Keskusliikkeiden luopuessa omista pakkaamoistaan sen jakelu laajeni ja Kultamunaa sai ostaa kaikista kauppaketjuista.
80-ja 90-luvun vaihteessa kolesterolikeskustelu hämmensi kuluttajia ja kulutuksen kasvattaminen ei ollutkaan enää helppoa. Monet nykypäivän ilmiöt on keksitty jo aiemminkin. Esimerkiksi vuonna 1994 mainostettiin alan yhteistyönä ”munakaspitsaa”, josta on nähty uusia versiota myös viime aikoina. 2010-luvulla alkoi proteiinibuumi ja sen myötä myös munabuumi. Kananmunien kulutus alkoi kasvaa, kun sen edut hyvänä proteiininlähteenä huomattiin.
Ensimmäinen häkitön kananmunamerkki
1990-luvulla alettiin tuottaa lattiakanaloissa tuotettuja eli Kultamuna vapaan kanan munia ja valikoima laajentui myöhemmin luomu- ja ulkokananmuniin. 2010-luvulla vastuullisuus-näkökulmien merkitys alkoi kasvaa. Koska oli mahdollisuus valita, kuluttajat alkoivat ostaa yhä enemmän lattia- eli vapaan kanan munia. Myös luomutuotanto alkoi olla merkittävällä tasolla. Kultamuna oli ensimmäinen kananmunatuotemerkki, joka siirtyi täysin häkittömäksi vuonna 2017.
Kultamuna-kananmunat tuotetaan aina suomalaisten perheiden omistamilla kotitiloilla ja usein kanat ruokitaan myös oman pellon viljalla. Kanat saavat liikkua vapaasti kanalassa, käydä munimassa omassa pesässään ja nukkua orrella. Ne voivat vapaasti tutkia ympäristöään, kuopsuttaa ja kylpeä hiekassa tai pehkussa.
Jäljitettävyys kunnossa jo vuonna 2000
Kultamunat pakataan Varsinais-Suomessa Kaarinan Piispanristillä sijaitsevalla pakkaamolla, jossa pakataan yhden päivän aikana noin 1 200 000 kappaletta kananmunia, vuosittaisen tuotantomäärän ollessa noin 23 miljoonaa kiloa. Toinen pakkaamo sijaitsee Närpiössä. Pakkaamolta kananmunien matka jatkuu keskusliikkeiden kautta tai suoraan kauppoihin ja sieltä kuluttajien ruokapöytiin. Kotiin päätyneen kanamunan alkuperä on helppo selvittää. Otimme jo vuonna 2000 ensimmäisenä käyttöön verkkopalvelun, jolla voi jäljittää munan tilalle asti munan pinnalla olevan koodin perusteella.
Maailma muuttuu muna kerrallaan
Kultamuna-tuotemerkin taustalla on tänä päivänä DAVA Foods Finland Oy, jonka omistaa puoliksi suomalaisten tuottajien osuuskunta Munakunta ja puoliksi pohjoismaalainen DAVA Foods -konserni. Kuten jo 100 vuotta sitten, toiminnan lähtökohtana on suomalaisten kuluttajien tarpeet. Kaikki Kultamuna-kananmunat ovat suomalaisia, tasalaatuisia ja tarkastettuja laatumunia.
Kananmunissa yhdistyy luonnollisella tavalla monta ajankohtaista toivetta: monipuoliset ravintoarvot, alhainen hiilijalanjälki, helppokäyttöisyys sekä rajattomat käyttömahdollisuudet arkeen ja juhlaan. Kaikki tämä on pakattu luonnolliseen ja lempeän makuiseen pakettiin, josta voi nauttia hyvällä omatunnolla. Kultamuna haluaa nostaa kananmunan arvoiseensa asemaan, jolloin muna ei ole vain muna. Se on The Muna.
Kultamuna – luonnollisesti lempeä.
Luonnollisesti luomua
Ostamalla luomumunia, voit ottaa kantaa eläinten hyvinvoinnin puolesta. Luomukanalassa kanoilla on hyvät oltavat: tilaa liikkua ja mahdollisuus ulkoilla. Monen mielestä luomumunat maistuvatkin paremmilta. Testaa ja totea itsekin!
Lue lisää luomumunista