Hyppää sisältöön
Maailma muuttuu muna kerrallaan
Ruokaa omasta maasta -merkki

Kultamuna ja vastuullisuus

Aina häkitön perhetilatuotanto

Kultamunat tuotetaan aina suomalaisten perheiden omistamilla maatiloilla, joilla on ollut tilatoimintaa jo useiden sukupolvien ajan. Moderni perhetila kehittää toimintaansa aktiivisesti, mutta vaalii samalla perinteistä, monipuolista maataloutta. Yksikään tila ei ole täysin samanlainen – jokainen on rakentanut oman toimintamallinsa historiansa, kokonsa, peltojensa, maaperänsä ja ympäröivän luonnon ehdoilla.

DAVA Kultamuna tukee tätä maaseudun monimuotoisuutta keskittymällä vain sopimuspohjaiseen perhetilatuotantoon. DAVA ei omista erillisiä kananmunan suurtuotantoyksiköitä, jotka kilpailisivat perhetilojen kanssa. Perhetilatuotanto tukee myös Suomen huoltovarmuutta, koska tuotanto ei ole keskittynyt yhteen paikkaan.

Monimuotoinen maatila on enemmän kuin kanala

Kananmunatuotannon lisäksi tiloilla viljellään monipuolisesti viljoja ja muita tuotantokasveja sekä hoidetaan maita ja metsiä. Suurin osa tiloista käyttää omien peltojensa viljaa kanoille sekoitettavaan rehuun, joka valmistetaan huolella kanojen tarpeiden mukaan. Kanojen lanta käytetään pelloilla lannoitteena teollisten lannoitteiden sijasta, ravinteiden kierto optimoiden. Monilla tiloilla metsää hoidettaessa syntyy haketta, jolla kuivatetaan viljaa ja lämmitetään kanalaa. Suurin osa tilalla tarvittavista raaka-aineista syntyy itse tilalla ja tämä taas vähentää kuljetuksia tilalle ja sieltä pois.

Valitsemalla vaikutat

Sinulla kuluttajana on kananmunissa mahdollisuus vaikuttaa eläinten hyvinvointiin valitsemalla ostamasi tuotantomuodon. Luomukananmunia ostamalla mahdollistat kanoille enemmän tilaa, ulkoilumahdollisuuden sekä luomurehun ravinnoksi.
Vapaan kanan munia eli lattiakananmunia tuottavissa kanaloissa kanat saavat liikkua vapaasti ja niillä on tarjolla virikkeitä. Ulkokanojen olosuhteet ovat muutoin samanlaiset kuin lattiakanoilla, mutta ne saavat halutessaan myös ulkoilla.