Hävikistä herkkuruokaa
Hävikkiruoasta puhutaan nyt enemmän kuin koskaan ennen. Hyvä niin, sillä hukkaan heitetty ruoka on suuri ja täysin turha rasite niin ympäristölle kuin kukkarollekin. Hävikkiä syntyy kotitalouksissa eniten, kun ruokaa ostetaan liikaa tai tähteet päätyvät roskiin. Tehokkain keino estää hävikkiä onkin ostaa ruokaa vain sen verran, kuin syö. Jos tähteitä syystä tai toisesta kuitenkin jää, kannattaa ne käyttää hyödyksi ruoanlaitossa. Alla Kultamunan viisi vinkkiä miten voit hyödyntää hävikkiruokaa kananmunan avulla.
1. Täytetty munakas
Täytetty munakas sopii hyvin niin aamupalaksi, kevyeksi lounaaksi kuin iltapalaksikin. Aineksia on helppo vaihdella sen mukaan, mitä tähteitä jääkaapista löytyy. Munakkaassa voi hyödyntää muun muassa juustonkannikoita, kasviksia ja leikkeleitä. Ja mikä parasta, munakas on edullista arkiruokaa, joka syntyy helposti ja nopeasti!
2. Pyttipannu
Pyttipannu on oikea hävikkiruokien klassikko. Siihen voi käyttää eiliseltä ylijääneet keitetyt perunat sekä lihan ja makkaranpalat. Tarjoile lisänä paistettu kananmuna tai kaksi. Vinkki: Pyttis onnistuu myös pastasta!
3. Banaaniletut
Ylikypsistä banaaneista on helppo valmistaa herkullisia banaanilettuja näin: Soseuta banaani yhden kananmunan kanssa ja paista tahnasta voissa miedolla lämmöllä paksuja pannukakkuja. Tämän helpompaa herkkua saa hakea!
4. Lettutaikina
Vanhentumassa olevat maitotuotteet kannattaa käyttää esim. lettutaikinan valmistukseen. Tarvitset lisäksi vain jauhoja, kananmunia, tilkan rasvaa ja hyppysellisen suolaa. Paista taikinasta lettuja kuumalla lettupannulla. Letut voi täyttää jäätelöllä ja marjoilla tai raikkailla hedelmillä.
5. Uunijäätelö
Perinteiseen valkuaisvaahdolla hunnutettuun uunijäätelöön voi lisätä monenlaisia ”aarteita” kaapin perukoilta; kakun ja pikkuleivän palasia, hillopurkin pohjia jne. Vain taivas on rajana tähderuokien ideoinnissa!