Puolukkainen bostonkakku

Puolukkainen bostonkakku

Noin 16 hengelle


Ainekset

Pullataikina

2,5 dl maitoa
25 g hiivaa
1 1/4 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 rkl kardemummaa
1/2 tl suolaa
2 kpl Kultamunan luomukananmunaa
125 g pehmeää, lähes sulaa voita
noin 1 litra vehnäjauhoja

Tee näin

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Liota joukkoon hiiva, lisää sokerit, kardemumma ja suola. Vispaa joukkoon kananmunat.

Lisää puolet jauhoista ja pehmeä voi. Sekoita tasaiseksi. Vaivaa joukkoon myös loput jauhot desi kerrallaan. Taikina on valmis kun se alkaa irrota käsistä ja kulhon reunoista. Taikina ei saa olla liian kovaa. Vaivaa taikinaa vähintään 10 minuuttia joko käsin tai yleiskoneella.

Ripottele taikinan päälle hiukan jauhoja ja anna kohota vedottomassa paikassa, leivinliinalla peitettynä noin tunnin ajan tai kunnes taikina on kaksinkertainen.

Täyte

75 g pehmeää, lähes sulaa voita
1 ,5 dl fariinisokeria
1,5 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl vaniljasokeria
200 g kohmeisia puolukoita

TEE NÄIN

Mausta fariinisokeri kanelilla, kardemummalla ja vaniljasokerilla.

Taputtele kohonnut pullataikina jauhotetulla alustalla suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Levitä taikinan päälle voita ja ripottele sen päälle maustettu sokeri (jätä osa sokerista viimeistelyyn) ja puolukat.

Kääri tiiviiksi rullaksi ja leikkaa noin 5 sentin paksuisiksi paloiksi esimerkiksi teräväreunaisen nuolijan avulla. Huom! Ylimääräisestä taikinasta voi paistaa kierrepullia vaikkapa muffinivuoissa.

Pingota halkaisijaltaan 26 cm irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja voitele reunat.

Asettele pullat bostonkakkumaisesti vierekkäin vuokaan ja anna kohota vähintään 5 minuuttia.
Lämmitä uuni 185 asteeseen.

Viimeistelyyn

1 Kultamunan luomukananmuna
2 rkl maustettua fariinisokeria
3 rkl mantelirouhetta
Paiston jälkeen tomusokeria

TEE NÄIN

Vatkaa kananmunan rakenne rikki ja voitele bostonpulla. Ripottele päällä sokeria ja mantelirouhetta.

Paista noin 30 minuuttia, kunnes pulla on kypsä ja kauniin värinen. Anna jäähtyä huolellisesti vuoassa leivinliinalla peitettynä (esimerkiksi seuraavaan päivään).

Ennen tarjoilua siirrä jäähtynyt bostonpulla tarjoiluastiaan ja viimeistele ripottelemalla päälle tomusokeria.