Runeberginkakku
Tällä reseptillä loihdit muhkean runeberginkakun. Pienemmälle seurueelle riittänee vuokamallinen kakku, jonka saat, kun puolitat ainesosien määrät – ja silti kakussa on paljon syötävää.
Murskattuja piparkakkuja jäi hieman yli, niinpä käytimme ne koristeluun. Näytti ja maistui hyvältä!


Ainekset
- 300 g huoneenlämpöistä voita tai margariinia
- 3 dl sokeria
- 1 tl vaniljasokeria
- 3 Kultamunaa
- 3 dl piparkakkumuruja
- 3 tl kardemummaa
- 1 dl mantelijauhetta (sattumia saat, kun korvaat puolet mantelirouheella)
- 4 dl vehnäjauhoja
- 3 tl leivinjauhetta
- muutama tippa manteliaromia (varovasti!)
Täytteeksi
- n. 400 g vadelmamarmeladia
Vatkaa myös unelmainen kermavaahto hillon kaveriksi
- 2 dl kuohukermaa
- 2 tl vaniljasokeria
Tee näin
Lämmitä uuni 175 asteiseksi. Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla ja voitele reunukset öljyllä ja jauhota.
Murskaa piparit tehosekoittimessa muruksi.
Sekoita sokeri sekä loput ainekset joukkoon.
Kaada taikina vuokaan. Paistoaika on noin tunnin. Toisinaan pinta tummuu ennen kuin kakku on kypsä. Voit peittää kakun foliolla loppukypsennyksen ajaksi.
Vatkaa vispikerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon sokeri.
Kun kakkupohjat ovat jäähtyneet, leikkaa kakku kahteen tai kolmeen osaan. Levitä jokaisen pohjan päälle vadelmahilloa. Levitä hillon päälle lisäksi tasainen kerros vispikermaa. Viimeinen pohja jää kanneksi, jonka voit koristella vadelmilla, mantelirouheella ja kermavaahdolla.
Luonnollisesti luomua
Ostamalla luomumunia, voit ottaa kantaa eläinten hyvinvoinnin puolesta. Luomukanalassa kanoilla on hyvät oltavat: tilaa liikkua ja mahdollisuus ulkoilla. Monen mielestä luomumunat maistuvatkin paremmilta. Testaa ja totea itsekin!
Lue lisää luomumunista