Blinit
8 kpl
Blinit ovat venäläisiä klassikkoherkkuja, jotka kuuluvat erottamattomasti talvisiin illanviettoihin. Suomessa blinit paistetaan perinteisesti paksuiksi ja kuohkeiksi ja ne saavat täytteekseen smetanaa, graafilohta ja mätiä. Blinitaikina kohotetaan hiivalla, josta blinit saavat niille tyypillisen happaman maun. Valkuaisvaahto ja olut kuohkeuttavat taikinan. Taikinan voi valmistaa jo hyvissä ajoin ennen tarjoilua, sillä se säilyy tarvittaessa jääkaapissa parikin vuorokautta.


Ainekset
Blinitaikina
2 ½ dl maitoa
15 g hiivaa
2 dl vehnäjauhoja
2 dl tattarijauhoja
2 ½ dl olutta
1 tl suolaa
2 kpl Kultamuna-kananmunaa
0.5 dl voisulaa
Täyte
Smetana
Graavilohta
Mätiä
Tee näin
- Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Murenna hiiva lämpimän maidon joukkoon. Sekoita puolet jauhoista sekä olut maidon joukkoon ja sekoita. Peitä kulho liinalla ja seisota taikinaa huoneenlämmössä vähintään 3 tuntia, mielellään seuraavaan päivään.
- Kun taikina on seisotettu, sekoita siihen loput jauhot ja suola.
- Erottele kananmunan keltuaiset ja valkuaiset toisistaan. Lisää keltuaiset taikinan joukkoon.
- Vatkaa kananmunien valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja sekoita varovasti nostellen taikinaan.
- Paista blinit pannulla voisulassa kullankeltaisiksi. Käytä mietoa lämpöä, jotta blinit ehtivät kypsyä sisältä. Blinejä voi kääntää paistamisen aikana pari kertaa.
- Tarjoa blinit vastapaistettuina täytteiden kanssa.