Valitsemalla luomua voit vaikuttaa

Luomuruoka ja luomutuotanto

Luomuelintarvikkeiden kulutus ja myynti on kasvanut Suomessa hurjasti koko 2010-luvun ajan. Suurimmat syyt luomun kysynnän lisääntymiseen ovat kuluttajien lisääntynyt huoli ruoan puhtauden vaikutuksista terveyteen sekä ympäristönäkökulmat. Myös kiinnostus eläinten hyvinvoinnista ohjaa kuluttajia luomuruoan pariin. Luomutuotanto on tarkkaan säädeltyä ja eläinten olosuhteille on tarkemmat ja yksityiskohtaisemmat vaatimukset.

Luomumunan osuus suomalaisten ruokapöydissä kasvaa

Myös luomukananmunien kysyntä ja tuotanto ovat olleet vakaassa kasvussa jo pitkään. Kananmuna on jo vuosien ajan keikkunut myydyimpien luomutuotteiden kärkisijoilla. Luomun osuus Kultamunan kokonaismyynnistä on jo noin 8 %.

Miksi sinunkin kannattaa suosia luomumunia?

Ostamalla luomumunia, voit ottaa kantaa eläinten hyvinvoinnin puolesta. Luomukanalassa kanoilla on hyvät oltavat: tilaa liikkua ja mahdollisuus ulkoilla. Lisäksi voit olla varma siitä, että kanat on ruokittu yksinomaa luomutuotetulla rehulla ja niitä lääkitään vain eläinlääkärin toteamaan tarpeeseen.

Monista luomumunat maistuvatkin paremmilta. Testaa ja totea itsekin!

Luomukanan olot

  • Luomukanalassa linnuilla on runsaasti tilaa ja vapaus liikkua (max. 6 kanaa/neliö).
  • Luomukanoja voi olla samassa tilassa korkeintaan 3000 yksilöä.
  • Luomukanoilla on orret ja pesätilaa 7 kanaa/ yksilöpesä tai max 83 kanaa/ neliö yhteispesässä.
  • Kanalassa on ikkunoita 5 % lattia-alasta.
  • Luomukanat pääsevät ulkoilemaan kanalan omassa tarhassa toukokuusta lokakuuhun.
  • Ulkoilutilaa on varattu vähintään 4 neliötä kanaa kohti.

Luomukanan ruokinta ja lääkitys

  • Luomukanan rehu on luomutuotettua.
  • Antibioottien ja muiden lääkeaineiden käyttöä koskevat säädökset ovat luomukanojen osalta muita tiukemmat.