Hyppää sisältöön
Eaton mess Sveitsiläisestä marengista
Ruokaa omasta maasta -merkki

Eaton mess

Käytä tähteeksi jääneet valkuaiset tähän legendaariseen brittiläiseen jälkiruokaan. Lisäksi tarvitset vain sokeria, kermaa, marjoja sekä keksimuruja. Supernopean jälkkärin marengin valmistamiseen ei tarvita uunia vaan tehdäänkin tällä kertaa pehmeä, eli sveitsiläinen marenki.


Ainekset

Sveitsiläinen marenki
4 Kultamunan valkuaista
200 g erikoishienoa sokeria

Eaton Mess
1 dl kermaa
2-3 dl marjoja oman maun mukaan (tuoreita tai pakastettuja)
1 dl keksimuruja
1-2 dl sveitsiläistä marenkia

Tee näin

Sveitsiläinen marenki

Lämmitä valkuais-sokeriseos vesihauteessa 60 asteiseksi. Käytä lämpömittaria varmistaaksesi oikean lämpötilan.

Ota seos pois vesihauteesta ja vatkaa sitä sähkövatkaimella tai koneella, kunnes seos on saavuttanut huoneenlämpöisenä kiiltävän ja jämäkän koostumuksen. Tämä voi kestää muutaman minuutin.

Eaton Mess

Vatkaa kerma vaahdoksi.

Lisää marjat ja keksimurut kerman joukkoon.

Lisää Sveitsiläinen marenki joukkoon. Sekoita ainekset varovasti yhteen, jotta ne sekoittuvat, mutta marjat säilyttävät rakenteensa.

Tarjoile Eaton Mess heti.

Huippukokkien maailmanluokan menu -reseptit

Huippukokkien maailman­luokan menu: Scotch egg

Lue lisää

Huippukokkien maailman­luokan menu: Semifreddo

Lue lisää

Huippukokkien maailman­luokan menu: Tamago

Lue lisää

Alessandron ja Sasun muut reseptit

Bearnaisekastike

Lue lisää

Kananmunakastike

Lue lisää

Pasta carbonara

Lue lisää

Soijaglaseerattu tamago

Lue lisää