Hyppää sisältöön
Valkosuklaamutakakku
Ruokaa omasta maasta -merkki

Valkosuklaamutakakku

Otto Leskinen, Junior MasterChef Suomi 2017


Ainekset

300 g valkosuklaata

180 g voita

2 dl sokeria

3 kultamunan vapaan kananmunaa

1 sitruunan kuori

3 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1,5 tl vaniljasokeria

Koristeluun esimerkiksi kermavaahtoa ja vadelmia

Tee näin

Sulata voi kattilassa ja sekoita joukkoon rouhittu valkosuklaa. Anna sulaa ja sekoittele tasaiseksi. Vispaa joukkoon myös sokeri. Sekoita tasaiseksi ja anna jäähtyä hieman.

Raasta sitruunan kuori ja yhdistä se muiden kuivien aineiden kanssa tasaiseksi.

Vispaa kananmunat yksitellen suklaaseoksen joukkoon ja kääntele joukkoon kuivat aineet.

Pingota irtopohjavuoan (24 cm) pohjalle leivinpaperi ja voitele reunat. Kaada taikina vuokaan ja paista 200-asteisessa uunissa n. 18-20 minuuttia. Mutakakku saa jäädä keskeltä pehmeäksi.

Anna jäähtyä, siirrä tarjoiluastiaan ja koristele esimerkiksi kermavaahtopursotuksilla ja vadelmilla.

Oton muut reseptit

Amerikkalaiset pannukakut

Lue lisää

Espanjalainen perunamunakas

Lue lisää

Feta-pinaattipasteijat

Lue lisää

Joulutortut porotäytteellä

Lue lisää

Juustoinen kasvispiiras

Lue lisää

Juustokakkubrownie vadelmilla

Lue lisää

Kermainen pasta carbonara

Lue lisää

Keväiset broccoliinipiiraat

Lue lisää

Kummitusmarengit

Lue lisää

Marengit

Lue lisää

Marengit ja vinkkejä niiden tekoon

Lue lisää

Oton suklaajuustokakku

Lue lisää

Pannari & mintulla maustettu marjahillo

Lue lisää

Pellillinen omenapiirakkaa

Lue lisää

Porkkanalaatikko

Lue lisää

Puolukkapavlova

Lue lisää

Runebergin tortut

Lue lisää

Simppeli mustikkapiirakka

Lue lisää

Simppeli sienipiirakka

Lue lisää

Suklaiset mokkapalat

Lue lisää

Täytekakkupohja

Lue lisää

Tortut kylmäsavulohitäytteellä

Lue lisää