Hyppää sisältöön
Simppeli sienipiirakka
Ruokaa omasta maasta -merkki

Simppeli sienipiirakka

Otto Leskinen, Junior MasterChef Suomi 2017


Ainekset

1 kpl valmis rukineen piirastaikina sulatettuna
1 l metsäsieniä (esim vaaleaorakasta ja kanttarelleja)
1 kpl keltasipuli
3 rkl tuoretta persiljaa
1 tl suolaa ja mustapippuria myllystä
3 Kultamunan vapaan kananmunaa
2 dl kermaviiliä
200 g juustoraastetta (osa pinnalle)

Tee näin

Käsittele metsäsienet ja paloittele ne kuivalle pannulle. Paista ylimääräinen neste pois.
Kuori ja hienonna sipuli. Lisää sipuli sienien joukkoon ja paista muutaman minuutin ajan. Mausta suolalla ja pippurilla.

Taputtele piirastaikina irtopohjavuoan (26 cm) pohjalle leivinpaperin päälle. Taputtele taikinaa pari senttiä myös vuoan reunoille. Kaada päällä sieni-sipuliseos ja tasoittele pinta.

Riko kananmunat kulhoon. Sekoita rakenne tasaiseksi vispilällä ja sekoita joukkoln kermaviili, hienonnettu persilja ja puolet juustoraasteesta.

Kaada juustoseos sienten päälle, tasoita pinta ja ripottele päälle loput juustoraasteet. Paista 200-asteisessa uunissa n. 35 – 40 minuuttia. Nauti esimerkiksi vihersalaatin kera.

Oton muut reseptit

Amerikkalaiset pannukakut

Lue lisää

Espanjalainen perunamunakas

Lue lisää

Feta-pinaattipasteijat

Lue lisää

Joulutortut porotäytteellä

Lue lisää

Juustoinen kasvispiiras

Lue lisää

Juustokakkubrownie vadelmilla

Lue lisää

Kermainen pasta carbonara

Lue lisää

Keväiset broccoliinipiiraat

Lue lisää

Kummitusmarengit

Lue lisää

Laskiaispullat

Lue lisää

Marengit

Lue lisää

Marengit ja vinkkejä niiden tekoon

Lue lisää

Oton suklaajuustokakku

Lue lisää

Pannari & mintulla maustettu marjahillo

Lue lisää

Pellillinen omenapiirakkaa

Lue lisää

Porkkanalaatikko

Lue lisää

Pullat

Lue lisää

Puolukkapavlova

Lue lisää

Runebergin tortut

Lue lisää

Simppeli mustikkapiirakka

Lue lisää

Suklaiset mokkapalat

Lue lisää

Täytekakkupohja

Lue lisää

Tortut kylmäsavulohitäytteellä

Lue lisää

Valkosuklaamutakakku

Lue lisää